Olen suht’ tuore sosiaalisen median käyttäjä tai paremmin tunnustelija, kuten uskoisin aika monen meistä pikkaisen kypsempään (lue keski-ikäinen) ikään ehtineen olevan. Tästä hyvinkin johtuu, että nämä kaikki uudet työkalut ja mahdollisuudet eivät istu ihan hetkessä omaan käyttöön, tarkoitukseen tai ajatusmaailmaan ja herättää siksi ihmetystä.

Itse olen kokeillut monia näistä sosiaalisen median väylistä ja aika monesta olen myös pikaisen kokeilemisen jälkeen luopunut. Luopumisen syitä on ollut monia, monet varmasti ihan fiilispohjaisia, että ei vaan tuntunut itselle luontevalta, mutta myös jonkinlainen pelko tai epävarmuus, mitä seuraamuksia.

Ja nyt kolmena maanantaina on tullut erittäin hyviä Ylen dokumentteja sosiaalisen median eri puolista ja näkövinkkeleistä, mahdollisuuksista ja vaaroistakin, joka myös on saanut ajattelemaan tätä uutta maailmaa enemmän.

Eniten tällä hetkellä itsenäni vaivaa se, että oma elämä tulee salakavalasti kaikkien (nykyiset ja tulevat työnantajat, vihamiehet, hyväksikäyttäjät, ns. ystävät jne.) luettavaksi kuin avoin kirja, vaikka kuin yrittää olla varovainen. Kaikki kerrotut asiat, mutta myös kertomatta jätetyt ja rivien välistä kaivetut asiat on omista päivitetyistä sivuista hyvinkin helposti nähtävissä tai jos ei suoraan nähdä, niin ne ainakin kuvitellaan nähtäväksi. Vaikka kuin itselle yrittää tolkuttaa, että pitää suhtautua kaikkeen netissä(kin) näkemään varauksella ja harkiten, niin ihmeen sinisilmäisesti sitä toisaalta edelleen vaan suhtautuu.

Vai onko kaikki sosiaalisen median yhteydet kuitenkin vain säihkyvää pintaa ja kuorta ja todelliset ja aidot kontaktit ne merkittävimmät ja tärkeimmät? Vai olenko vain vielä niin kypsymätön tähän aikaan, että en ole sopeutunut vieläkään? Mielenkiintoista olisi taas päästä kurkkaamaan parinkymmenen vuoden päähän, että mitä tienhaaraa tässä nyt kannattaa tai suorastaan pitää lähteä rohkein mielin kulkemaan….