Olipa elämys palata kymmenen vuoden tauon jälkeen tänne ja lukea omia vanhoja kirjoituksia. Tunnistan itseni hyvin näistä kirjoituksista, silloisista tuntemuksista ja ajatuksista. Ja olen niiden takana täysillä edelleen.

Moni asia on myös muuttunut, ei päälaelleen, mutta särmät ovat hioutuneet. Esim. suhtautumiseni sosiaaliseen mediaan on edelleen häilyvä, mutta olen oppinut suodattamaan entistä enemmän ja poimimaan sieltä itselle sopivat jutut. Olen myös "antanut palaa", kun siltä on tuntunut.

Ennen pidin arveluttavana, huolestuttavanakin sitä, miten ihmiset jakavat kovin huolettomasti asioitaan nettiin. Itse olen pystynyt jakamaan asioita, koska olen avoimesti ja rehellisesti kaiken kirjoittamani takana. Pystyn ongelmitta sanomaan kaikki nämä asiat kenelle vaan myös silmästä silmään. Mielipiteet ovat hieman voineet muuttua, mutta näinhän elämässä yleensä tapahtuu - tilanteiden mukaan ajatellaan ja toimitaan.

Kymmenessä vuodessa on tapahtunut paljon. Pitääpä palata kokemusten kanssa tämän blogin pariin ajan kanssa.

Ihmetyttää kovasti tämä trendi, jossa yritykset pyrkivät jatkuvasti kehittämään tuote- ja palveluvalikoimiaan mitä useampiin ja ihmeellisimpiin uusiin aluevaltauksiin. Nämä uudet aluevaltaukset voivat olla kovin kaukana siitä, mitä yrityksen ydinosaaminen on ja on ollut ehkä vuosikymmeniä. Samaan aikaan kun intoillaan ja puuhastellaan näiden uusien valtausten kanssa,  alkuperäisen "vanhan" liiketoiminnan annetaan rapistua ja asiakkaiden kustannuksella... valitettavasti.

Voisin luetella hyvinkin monta yritystä, jotka tähän nykyaikaiseen tyyliin mielestäni ovat erittäin epäonnistuneesti retkahtaneet. En noita nyt kuitenkaan luettele, vaan jokainen saa miettiä ihan tykönään. Näitä yrityksiä on sekä melkein monopoliasemassa olevissa suurissa valtakunnallisissa toimijoissa että monenkokoisissa yksityisissä yrityksissä.

Mikäköhän näihin muutoksiin on syynä? Itsellä vahva mielikuva, että yritykset haluavat vain yrittää keinoilla millä hyvänsä löytää niitä satumaisia kultakaivoksia ja välillä tuntuu, että myös mahdollisimman matalan aidan yli.

Sama ilmiö on myös yksityisillä henkilöillä. Pitää olla niin julmetun moniosaaja nykyisin. On hienoa, että osataan "rääpiä" sitä ja tätä, vaikka sitten tosi pinnallisesti ja vähemmällä ammattitaidolla. Enää ei syville ja pitkään kypsyneille tiedoille ja taidoille anneta kovin suurtaa arvoa.

Nyt ollaan niin tosi pinnallisia. Mitenköhän kauan tämä trendi jatkaa kehittymistä? Itsestä ainakin tuntuu, että haluaisin tähän aikaan enemmän sitä syvyyttä - kaikilla tasoilla.

Normaalissa kanssakäymisissä, ihmissuhteissa, työelämässä, vapaa-ajassa, asiointitilanteissa... joka puolella törmään hokemiin "On niin kiire, että en ehdi".

Erityisen pahalta tuntuu tilanteet, kun läheisissä ihmissuhteissa joutuu kuulemaan tuota 'kiire' sanaa kovin usein. Jos jatkuvasti kiire on syynä (lue: tekosyynä) sille, että ystävällä ei ole aikaa sinulle, niin kyllähän se kertoo jotain hänen arvomaailmastaan. En tarkoita, että ystävän pitäisi olla jatkuvasti tavoitettavissa, kunhan yhdessä voidaan sopia ja myös pitää niistä sovituista asioista kiinni.

Jokainen ihminen määrittelee oman ajankäyttönsä ja sitä kautta myös eri ihmiset siihen mukaan. Kiire ei voi mielestäni olla ainainen syy läheisen ystävän laiminlyöntiin, se on vain hyvä tekosyy sille tosiasialle, että jotkut asiat menevät aina edelle. Aika harmillista ja pidemmän päälle varmasti tekee hallaa.